Tunteen paloa Pohjois-Italiassa

Nuoruus, kesä ja repivä ihastus. Näistä aineksista on tehty tarina jos toinenkin, mutta aina siinä ei ole onnistuttu samanlaisella rohkeudella ja vaivattomuudella kuin André Aciman teoksellaan Kutsu minua nimelläsi. Kirja ilmestyi alun perin jo vuonna 2007, mutta se sai suomennoksensa vasta tänä vuonna maailmanmenestykseen kohonneen elokuvasovituksen myötä. Itsekin näin elokuvan ensin ja tässä tapauksessa se […]