Nukketaiteilijan pihdeissä

metsäntyttöVigdís Grimsdóttirin tuotantoa on suomennettu yllättävänkin hyvin, mutta silti hän on kirjailija jota ei kovin laajalti tunneta Suomessa tai kansainvälisestikään. Yritykset haarukoida netistä englannin- tai ruotsinkielistä tietoa kirjailijasta tuottavat laihanlaisesti tuloksia.

Vuonna 2002 suomeksi ilmestyneestä Hiljaisuus-teoksesta lähtien Vigdísin tuotanto muuttuikin huomattavasti haastavampaan, postmodernilla rikkonaisuudella ja mutkikkaalla metaforisuudella leikittelevään suuntaan, joten on helppo ymmärtää että hänestä ei ole tullut kaiken kansan kirjailijaa. Varhaisemman tuotannon Nimeni on Isbjörg. Olen leijona, Metsän tyttö, Kannastie 7 ja Z: Rakkaustarina olivat kuitenkin helposti lähestyttävämpiä. Niille ovat ominaisia fantasian ja maagisen realismin puolelle laajenevat juonikuviot sekä kiihkeä naispuolisten päähenkilöiden sisäisen maailman kuvaus. Z: Rakkaustarina yltyy miltei melodramaattiseksi rakkauden ja kuoleman kirjaksi.

Luin Metsän tytön nyt uusiksi parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Juoneltaan niukka tarina kertoo kahdesta naisesta, ulkoisesti rujosta, roskiksista kirjoja keräävästä Gudrun Magnusdottirista sekä nukketaiteilija Hildur Sigurdadottirista. Hildur kutsuu Gudrunin yllättäen luokseen kahville – Gudrun ei ole sellainen ihminen, jota yleensä kutsuttaisiin mihinkään. Pyyntö ei ole viaton vaan Hildur ryhtyy käyttäytymään kummallisesti, epäkohteliaasti ja tungettelevasti. Gudrun koettaa paeta sisäisen maailmansa suojiin, mutta Hildurilla on suunnitelma jota hän ajaa eteenpäin vääjäämättä.

Muistan miten ensimmäisellä lukemiskerralla viehätyin kirjan hiukan pelottavasta, mystisestä tunnelmasta ja oli pakko saada tietää mitä tarinassa lopulta ajetaan takaa. Nyt kun se oli tiedossa, kirjan kerrontatapa tuntui paikoin sentimentaaliselta kikkailulta. Silti teos on edelleen mielenkiintoinen etenkin painostavan oloisen aiheensa johdosta. Julmuus, itsekkyys ja vastuu teoista ovat kantavia teemoja. Vigdís nostaa esiin erityisesti kysymyksen taiteilijan vastuusta ja vaarallisen itsekkäästä luomisen kultista.

Vigdís Grimsdóttir: Metsän tyttö, 1994. Suom. Tapio Koivukari.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s